sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kahden kätkön päivä

19.6.2016
Tänään haaviin jäi kaksi peruskätköä lisää. Ensimmäinen olikin näin aloittelijalle melkoisen hauska. Vihje oli helppo, mutta "puusilmä" ei heti tajunnut, että vihjesana lukee nenän edessä isoilla kirjaimilla. Meinasin myös jäädä kätköä piilottaessani kiinni itse teossa, mutta onneksi ohikulkija oli polkupyörällä liikkeellä ja vauhti sen verran kova, ettei ehtinyt pitkään touhujani vilkuilla.

 Toinen kätkö kuuluu sarjaan "Rest Stop" eli Suomen huoltoasemakätköt. Tämä ei ihan huoltoasemalla sijainnut, mutta näköetäisyydellä kylläkin. Pientä mäkikiipeilyä tarvittiin, että kohde löytyi. Tähän astisista purkeista suurin löytyi metsän keskeltä juurakosta ja sieltä lähti myös pieni vaihtotavara matkaan.

Löydetyt kätköt:
14.6.2016 2 peruskätköä.
16.6.2016 1 peruskätkö (hautausmaa).
17.6.2016 1 peruskätkö (kotikonnulla).
18.6.2016 1 peruskätkö (kirkko).
19.6.2016 2 peruskätköä (jälkimmäinen Rest Stop).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti