torstai 16. kesäkuuta 2016

Lisää kätköilyä

15.6.2016
Kävin pikaisesti ruokatauolla kurkkaamassa jälleen yhtä lähikätköä, mutta jälleen gepsi heitteli ja sivullisia kulki niin paljon, että etsimisaika loppui kesken. Tällä reissulla mukanani oli kaksi älypuhelinta, Lumia ja iPhone. Tulin heti siihen tulokseen, että jompi kumpi, muttei enää molempia, sillä naattilukemat olivat täysin erilaiset kummassakin puhelimessa. Lumia sai jäädä sivuun ja tästä eteenpäin käytän vain iPhonea kätköilyyn.

Kirjaan kaikki löytämäni kätköt myös pieneen muistikirjaan, joka kulkee pienessä "geokätköpussissani".


16.6.2016
Torstai on toivoa täynnä. Tämä mielessäni suuntasin ensimmäiselle "hautausmaakätkölle" illalla ajellessani pientä kaupunkirundia. Alueella oli rauhallista. Yhtään kulkijaa itseni lisäksi ei paikalle sattunut, joten sain rauhassa ihmetellä ja odotella gepsin rauhoittumista nollalukemiin. Sitten kurkistus kohteeseen ja purkki oli kädessäni. Ihan ensimmäisessä kätkössä olisi ollut vaihtoesineitä, mutta silloin minulla ei ollut laittaa mitään tilalle, joten tästä purkista tuli nyt ensimmäinen sellainen, jossa vaihdoin purkissa olleen esineet uuteen. Kuljeskelin pienen hautausmaan poikki kaikessa rauhassa tunnelmasta nauttien, kun purkki oli kirjattu.

Löydetyt kätköt:
14.6.2016 2 peruskätköä.
16.6.2016 1 peruskätkö (hautausmaa)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti